lauantai 16. helmikuuta 2013

Yäk, pyäk, ällöä!



Lupailin jatkoa kuorivaateasialle, mutta taidan sittenkin jättää takin kuvaamisen siihen että saan hankittua myös sen kaveriksi tulevat housut. Totean kuitenkin, että valinta miellyttää sekä minua että kranttua neljävuotiasta.

Olen itse ollut äitini pukema yläasteelle saakka. Joskus ihmettelin miksi minulle naureskeltiin koulun käytävillä. Myöhemmin ymmärsin, etteivät 13-vuotiaiden kirkkaanpunaiset toppahaalarit tai kivipestyt ratsastusmalliset farkut olleet muotia edes 90-luvulla. Tämän historian huomioon ottaen on hyvin vaikea ymmärtää miten minun geeneilläni varustettu lapsi voi olla todella tarkka vaatteistaan jo neljävuotiaana.

Nykyään lapselle ei kelpaa mikään liian tumma. Hylkäyslistalle ovat viimeaikoina joutuneet sekä tummanlilat collegehousut että ruskea ruusukuvioinen pitkähihainen. Sininen on ehdottomasti out (muutamia poikkeuksia lukuunottamatta), kuten aikaisemmassa kirjoituksessani totesin. Mustan fleecekaulurin tyttö hyväksyi vain siksi, että sen olisi muuten saanut pikkuveli eikä saavutetuista eduista (epämieluisistakaan) kannata koskaan luopua. Äidin mielestä trendikkäät farkut ovat tyttären mielestä housujen alinta kuraa. Alennusmyynnistä bongatut Po.P:in legginsit narahtivat sinisestä raidasta ja ihanan pehmeät Espritin sammarit möin vielä laput kiinni uutena eteenpäin koska ne olivat liian vihreät. Esimerkkejä on lukuisia.


Tässä paidassa on kuulokkeet ja siksi se on yäk.
Hyväksyttyjä värejä ovat perinteiset 'tyttövärit' sekä kaikki missä on kuva joko prinsessasta tai keijusta. Mieluiten Disney.

Tämä on minulle selkeä kasvunpaikka. 

Kun aikanaan lukion kynnyksellä heräsin huomaamaan vaatetuksellisen alennustilani ja sitä seuranneena korjausliikkeenä nostin statustani hankkimalla ensimmäiset Levi's 501:seni, jouduin painimaan aivan uudenlaisen ilmiön kanssa: äiti ei hyväksynytkään kaikkia ostoksiani. Muistan elävästi ainakin seuraavat kommentit: "Nuo eivät ole talvikengät", "Tuohon laukkuun eivät mahdu koulukirjat" sekä "Noin lyhyissä shortseissa et lähde ulos".

Silloin lupasin mielessäni tuleville lapsilleni, että annan heidän pukeutua kuten he itse haluavat, vaikka se merkitsisi palelemista pakkasessa tai epäergonomista koululaukkua. Sillä muotihan tunnetusti vaatii uhrauksia.

Nyt pitäisi siis yrittää unohtaa omat näkemykseni ja antaa lapsen pukea kaapista päälleen ne vaatteet, jotka saavat hänet tuntemaan itsensä kauniiksi. Joka asiassahan nelivuotiaan ei voikaan antaa määrätä, mutta näyttää siltä, että tulemme tekemään ainakin osan vaateostoksista jatkossa yhdessä. Äidin pikkutytöstä on tullut Tiedostava.


5 kommenttia :

  1. Voi pientä Tiedostavaa. Tuo on oikea päätös - kunnioittaa nelivuotiasta ja tehdä niitä päätöksiä yhdessä, tiettyyn rajaan asti tietysti. Meidän miespuolinen 2-vuotias on välillä pelottavan tietoinen siitä mitä päälleen pukee. Kauhulla siis odottaen mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä merkkejä vastaavasta on jo alle kaksivuotiaalla, joka vaatisi joka päivä päälleen joko Puuha Pete tai Salama McQueen -paidan. Jännä nähdä mihin suuntaan meidän pienten miesten maku kehittyy!

      Poista
  2. Tuo on juuri se mitä pelkään eniten. Tällä hetkellä meillä löytyy noita hahmoja vain alusvaatteista ja siellä ne kestän. Pikkaisen kuitenkin hirvittää milloin on pakko ostaa eka Salama (tms.) paita? Ja ps. mulla on ollut kivipestyt ratsastushousu malliset farkut. Auts.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuta Pete -paita on itseasiassa yöpaita, mutta kotona se on päällä aina kun se on puhtaana. Sen perään itketään, samoin Salama-paidan. Käväisin viime viikolla KappAhlissa ja siellä junnu olisi ostattanut itselleen Salama-pipon. Siinä kohtaa kyllä meni jo äidinkin raja.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!