lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen ja maidottoman, munattoman ja luontaisesti gluteenittoman suklaakakun ohje



Sisarussarjastamme vanhimpana minulla on monesti ollut ilo saada tupa täyteen lapsuudenperhettä kun vanhempani ovat Helsingissä vierailulla. Tänään saimme vieraiksi myös keskimmäisen siskoni kihlattunsa kanssa. 


Kerrankin onnistuin välttämään kaikenlaisen valmistautumisstressin ja laitoin ruokaa hyvällä tuulella, nauttien kauniista auringonpaisteesta ja mukavasta seurasta. Pieni keittiömme oli ääriään myöten täynnä ja porukka istui melkein toistensa sylissä, mutta sopi sijaa antoi taas jälleen kerran.

Meille aikuisille tein jälkiruoaksi Marianne-tuorejuustotortun josta unohdin ottaa kuvan kun tuli kiire sitä syömään. Torttu tehdään edellisenä iltana ja se laitetaan pakkaseen tekeytymään. Meidän perhettä ajatellen se on erityisen kiva ja turvallinen tehdä koska torttuun ei tarvita vehnäjauhoja - esikoisen allergian takia meillä on jauhojen pöllyttely kokonaan kielletty. Resepti täällä ja kuva on Fazerin.


Tyttären 5-vuotissyntymäpäivät lähestyvät, ja olen jo pitkän aikaa sitten luvannut tehdä hänelle ihan oikean suklaakakun. Olen kertonutkin, että tyttö on erittäin allerginen maidolle, munalle ja kotimaisille viljoille. Hyvän reseptin löytäminen on tuottanut päänvaivaa. Yhtä versiota kokeilin, ja tuloksena oli frisbeetä muistuttava kova kiekko. Nyt sain uuden reseptin samalta ystävältäni, joka teki kuopuksen mahtavan Salama McQueen -synttärikakun. Tein aamulla pienen testierän muffinssivuokiin, ja ilokseni muffinssit onnistuivat tosi kivasti! Resepti on peräisin Kinuskikissan uudesta leivontakirjasta.

 
Luontaisesti gluteenittomat leivonnaiset on oman kokemukseni mukaan todella vaikea saada kohoamaan hyvin tai edes kuohkeiksi, joten yllätys olisi suuri kun uunista tuli ulos 'normaalin' näköisiä muffinsseja. Taikinaa laitoin jokaiseen vuokaan säästeliäästi, koska pelkäsin muffinssin muuten jäävän sisältä liian tuoreeksi. Olisi varmaan voinut laittaa enemmänkin, sen verran hyvin nämä paistuivat.


Synttärikakkuun vielä täytteet sisään ja päälle kaunis kuorrutus. Olen niin iloinen! Tytär on haaveillut ihan omasta synttärikakusta ja viimein se on mahdollista! Tällaisista asioista tulee äidin sydän todella iloiseksi.

Maidoton, munaton, (soijaton) ja luontaisesti gluteeniton suklaakakku:

200 g maidotonta margariinia (käytin Keijun juoksevaa maidotonta margariinia)
3 ½ dl sokeria
4 dl gluteenitonta jauhoseosta (käytin Semper Fin Mix hieno jauhoseos)
2 dl perunajauhetta
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
2 dl kivennäisvettä
2 dl soijajuomaa -> tämän voisi korvata vaikka riisijuomalla, jos on soija-allergia
(150 g tummaa maidotonta suklaata) - itse jätin tämän pois kokonaan

Voitele vuoka (halkaisija 24 cm) ja jauhota se.

Vatkaa margariini ja sokeri hyväksi vaahdoksi.

Yhdistä kuivat aineet keskenään.

Lisää voi-sokerivaahtoon vuorotellen jauhoseosta, kivennäisvettä ja soijajuomaa.

Pilko suklaa rouheeksi ja sekoita se taikinaan. Kaada taikina vuokaan.

Paista 200 asteessa uuniin alatasolla runsas tunti (paiston muffinsseja n. ½ tuntia). Varmista kypsyys coctailtikulla: tikkuun ei saa jäädä taikinaa. Kumoa kakku vasta jäähtyneenä.


 Iloista pääsiäistä kaikille!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina!