sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Talven ulkovaatteiden jälkipyykki #2 - KappAhl, Jonathan ja Cupcake (Racoon)



Ykkösmerkkimme Molo Kidsin ohella meillä oli talvikäytössä myös takit KappAhlista ja Cupcakelta, sekä toppahousut Jonathanilta.



KappAhlin KaxsProxtec-mallisto on käytössä jo kolmatta vuotta välikausivaatteissa, joten suositukset olivat kohdillaan kun ostin esikoiselle saman malliston toppatakin. Väri iski kympillä sekä minuun että tyttäreen, ja tämän saa vielä kierrätettyä veljellekin. Koko on 104 ja sopii loistavasti sisävaatteissa kokoa 110 käyttävälle tytölle, eli sanoisin että on reiluhko kooltaan.

Takki jäi meillä melko vähälle käytölle, pisimillään se oli puistokäytössä reilun viikon sillä aikaa kun haalarista korjattiin hihansuita ja tuon ajan ulkopuolella vain muutamia kertoja. Kunto on siis loistava, ja käyttöä olisi ominaisuuksien takia voinut tulla enemmänkin. Materiaali on kestävän oloista, tästä löytyy se tarpeellinen lumilukko ja mitoitus sopii mainiosti myös hoikalle lapselle.

Ainut 'outous' on hihojen lumilukot, jotka hankaloittivat hieman hanskojen pukemista jos takki oli jo valmiiksi päällä. Pieni asia kuitenkin jos tarkastelee kokonaisuutta. Kaikenkaikkiaan loistava hinta-laatusuhde (varsinkin kun ostan lähes kaiken KappAhlista niillä -25% kupongeilla).

Ostaisinko uudestaan?
Ostaisin. Harmittaa, ettei takkia tullut käytettyä enemmän, mutta jäähän se tosiaa vielä veljelle nyt huippukuntoisena.

Sivuhuomautuksena: KappAhlin markkinointitiimi olisi muuten voinut käyttää tuon KaxsProxtec -nimihirviön pohtimiseen toisenkin tiimipalaverin.

Housut ovat Tähti Jonathan -malliston viime kevään alelöytö, olisiko hintaa jäänyt tuolloin jotain 16 euroa. Hyvät, vedenpitävät perushousut, joissa kuitenkin olisi saanut olla narukiristys vyötäröllä. Vyötärö kiristyy siis molemmin puolin tarroilla, joita saakin sitten kuroa oikein olan takaa kun on hoikka lapsi kyseessä, ja vyötärölle muodostuu ikävät möykyt. Lahkeiden sivuvetoketjut helpottavat kenkien pukemista, mutta lahkeet ovat niin tiukat että vetoketjut jäävät hieman auki kun lahkeet ovat kengän päällä. Koko on 110 ja sopiva kokoa 110/116 sisähousuissa käyttävälle tytölle.

Ostaisinko uudestaan?
Ostin näitä viime keväänä kahdet housut, joista toiset ovat jemmassa ensi talvea varten. Jos nyt tämän talven käyttökokemuksella voisin päättää, en ostaisi, vaan hommaisin sellaiset housut joissa on erilainen kiristys vyötäröllä.



Tätä Cupcaken toppatakkia himoitsin pitkään ja olin tosi iloinen kun löysin sen huuto.netistä loistokuntoisena käytettynä ja sain vielä tingittyä hinnastakin. Tämä on kokoa 110, ja vaikka se onkin melko sopiva jo nyt, toivon sen menevän vielä ensi talvena - aukaisemalla hihan resorit takki saa melkolailla lisää hihapituutta. 

Materiaali on hopeanhohtoinen ja todella kaunis. Tämä takki on osasyyllinen siihen, että KappAhlin takki sai niin vähän peliaikaa tänä talvena. Lämmin ja monikäyttöinen, tämä päällä olisi periaatteessa voinut vaikka puistoillakin, jos olisi raaskinut. Takki on vedenpitävä (7000mm), hengittävä sekä tuulenpitävä.

Ostaisinko uudestaan?
Ehdottomasti, ja vielä tässä samassa värissäkin. Toivottavasti Racoon innostuu tekemään tätä takkia samanlaisena.


2 kommenttia :

  1. "Materiaali on kestävän oloista, tästä löytyy se tarpeellinen lumilukko ja mitoitus sopii mainiosti myös hoikalle lapselle."

    Tyhmänä kyselen.. mikä on tuo lumiukko josta puhut?

    Kiitos muuten mukavasta blogista. Törmäsin tähän sattumalta ja blogi päätyi samantien päivittäiseen seurantaan. :)

    t. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anna, kiva kun löysit tänne ja kiitos hyvästä kysymyksestä! Yritin ensin selittää lumilukkoa lyhyesti, mutta päädyin tekemään laajemman selvityksen. Tämä on omistettu sinulle ;) :
      http://mariaetco.blogspot.fi/2013/04/mika-on-lumilukko.html

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!