maanantai 27. toukokuuta 2013

Helsingissä asumisesta


Kuva TÄÄLTÄ
Siinähän nyt ei ole mitään järkeä että asuu Helsingissä. Siis siinä mielessä, että asuntojen hinnat täällä ovat melko törkeitä korkeita eivätkä muutkaan elinkustannukset halpoja ole. Olemme nyt asuneet väliaikaisesti vuokralla viisi vuotta, ja siinä sivussa katselleet kausittain omaa asuntoa. Ennen tänne muuttoamme asuimme kaksi vuotta mukavasti omakotitalossa eräässä pohjoisen suuressa kaupungissa, ja sitä ennen pienessä kerrostalokolmiossa Helsingissä. Kävimme siis kokeilemassa olisiko meistä pienemmän kaupungin asukkaiksi kun sellaisesta olemme molemmat alunperin kotoisin, mutta ei ollut. Maitojunalla palasimme Helsinkiin.

Typerä veto siinä mielessä, että täällä ei oikein saa mitään järkevää sillä summalla, jolla olimme pohjoisesta ostaneet kivan kokoisen omakotitalon. Tarjolla olisi lähinnä 60-70 -lukujen putkiremontoimattomia kolmioita vilkkaiden liikenneyhteyksien ääreltä (lue: Kehä I ikkunan alla). Haaveena olisi saunallinen rivi- tai paritalo jossa neljä huonetta ja kiva pieni piha. Tämän haaveen perässä pitäisi kai alkaa katselemaan kotia kehyskunnista.

Ongelmana on se, että olemme ehtineet tämän lähes viiden vuoden aikana juurtua tänne lähiöön. Olen saanut täältä mahtavia ystäviä, tytär aloittaa syksyllä kolmannen vuotensa kerhossa tuttujen kavereiden kanssa (niin, päätin jäädä kotiin vuoden loppuun saakka), viereinen puisto on loistava, kouluun tulisivat tutut kaverit joiden vanhemmat tunnen, palvelut sekä yhteydet hyvät, työmatka kohtuullinen. Näistä saavutetuista eduista en haluaisi luopua. Rakastan sitä, että jokaisella kauppareissulla tulee vastaan pari tuttua, kaikki nämä verkostot pitäisi vetäistä tyhjästä uudessa paikassa.

Lisäksi rakastan Helsinkiä. Rakastan sitä oloa kun kävelen (silloin harvoin kun sinne jaksan vaivautua) pitkin Esplanadia ja näen kauniit rakennukset ja turistit, rakastan sitä miten täällä voi olla osa kaikkea mutta kuitenkin melko anonyymi, rakastan tämän kaupungin monimuotoisuutta ja rakastan sitä miten täällä on kaikki palvelut tarjolla ja kaupat auki yhdeksään arki-iltaisin. Yksi parhaista jutuista on sekin että teoriassa täällä voisi harrastaa vaikka mitä kulttuuria vaikkei sitten käytännössä juuri missään käykään. Mutta aina on se mahdollisuus, että joskus vielä kun kaikki on niin lähelläkin.


Kuva Etuovi.com

Nyt siis olemmekin alkaneet hieman tinkiä kriteereistä. Sen sijaan että haaveilisimme jättilainasta, voisimmeko ehkä harkita vaatimustason laskua:

  • Huonemäärä: mahtuisimmeko sittenkin asumaan 3h+k vielä muutamia vuosia? Missä vaiheessa lapset tarvitsevat omat huoneet?
  • Sauna: korvaisiko saunavuoro tämän?
  • Piha: miten olisi kivasti laitettu lasitettu parveke?

Vai selviäisinkö uudessa paikassa uusien ihmisten keskellä? Säilyisivätkö yhteydet tuttuihin täällä lähiössä? 

Olen myös pohtinut tyttären sopeutumista. Olen luultavasti edelleen lievästi traumatisoitunut oman lapsuuteni muutoista (ehdin olla neljällä eri ala-asteella ja asua kuudessa eri osoitteessa) enkä haluaisi siirtää samanlaista juuriltaan repäisemisen kokemusta omalle lapselleni. Kuinka viisivuotias pärjäisi aivan uudessa ympäristössä? Kyllähän ihmiset muuttavat kaiken aikaa, mutta tästä on jo tullut suuri peikko omassa mielessäni.

Olisi kiva kuulla teidän kokemuksianne muuttamisesta lasten kanssa! Muuttuiko koko elämänpiiri ja kuinka siitä selvittiin? Oliko ikävä entiseen suuri?


21 kommenttia :

  1. Tämä teksti on lähes sama, mikä luonnoksistani löytyy miinus pohjoisen omakotitalokokemus. Ei oo järkee ei. Siltikään pois ei kykene muuttamaan, vaikka kauheita paineita siitä ottaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies lähtisi heti kun vaan antaisin merkin. Hänen tuttavapiirinsä on ympäri pääkaupunkiseutua ja työ on liikkuva, joten samanlaisia sympatioita ei tätä lähiötä kohtaan ole. Joskus sanoo puolitosissaan että olen tuominnut hänet elinkautiseen täällä lähiössä. Mutta kun tiedän, kuinka itkisin ja ikävöisin.

      Poista
    2. me muutettiin turun keskustan liepeiltä 20km päähän jyväskylän keskustasta ;) omakotitaloon ja tänne ei kyllä jäåädä :D

      Poista
    3. Muuttokuorman pakkaukseen siis? Maaseutuko teillä tökkii?

      Poista
    4. Ei ehkä olla okt-väkeä, liian laisk.. mukavuudenhaluisia ;) täällä on aika tylsää, paitsi jos viihtyy vaan kotona. Taivalta täällä takana 2.5v jo, että on koetettu sopeutua kyllä.
      On haaveiltu muuttamisesta, harmi että esikoinen aloittaa syksyllä koulun :( ja toki pitäisi työkuviotkin järkeillä, vakituisesta paikasta ei näinä aikoina ihan huvin vuoksi kannata luopua.
      Voi olla ihan mahdollista että vielä jokunen vuosi ollaan tässä ja katsellaan.

      Poista
  2. Itse olen muuttanut Oulusta Helsinkiin viisi vuotta sitten , enkä takaisin palaisi. Juuri tuo mitä kuvailit, kävelyt espalla ja harrastus mahdollisuudet, ah, en vaihda! Mekin asumme kahden pienen lapsen kanssa vuokralla Helsingissä ja lähiöön olemme juuri kotiutuneet , ihana puisto ja huippu hyvät palvelut. Metrolla pääsee tosi nopeeta keskustaan, vaikka sinne espalle käveleen. Mä rakastan Helsinkiä tää on meidän koti. Aina voi tinkiä pikkasen , jotta säilyttää isoja asioita oikeasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeisessä lauseessasi on hienosti tiivistettynä se, mitä tässä yritin sanoiksi pukea :)

      Poista
  3. Tervetuloa kehyskuntaan! ;) Täällä ei ole muita huonoja puolia kuin pitkä työmatka, joka on nyt tietysti taas konkretisoitunut. Ehdottelin miehelle puolivitsinä, josko muutettaisiin takaisin Helsinkiin mutta tuo ei taida lähteä täältä kulumallakaan... Ollaan molemmat syntyjämme täältä ja tukiverkostomme ovat täällä, siksi tuskin täältä lähdemme mihinkään. Helsinkiä kyllä kaipaan, ehdin asua siellä melkein kymmenen vuotta... Mutta no, käynhän siellä kuitenkin töissä joka päivä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ihanaa jos olisi niitä tukiverkostoja jossain, meidän molempien vanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä. Siksikin tästä tänne syntyneestä verkostosta on tullut todella tärkeä, lastenhoitoapua ja minulle mielenterveyspalveluita ;)

      Poista
  4. Siellä missä on tukiverkostot lähellä on paras olla. Sitten varsinkin kun menee töihin ja aika ja energia riittää just niitten lähimpänä asuvien näkemiseen. :)
    Mulla on ollu pitkään vastaava postaus mutta toisin päin: kävin asumassa muutaman vuoden Tampereella ja hetken Amsterdamissa ja vuoden Mumbaissa ja totesin, että maaseutu on mun juttu. Miinus täällä on jäätävät polttoainekulut x 2 autoa. Ja ainoa mitä pojille kaipaisin olis kielikylpypäiväkoti. Ja opiskelut hankalia mun toteuttaa. Muuten pelkkää plussaa! Pääasia että löytää sellaisen asuinpaikan, jossa on hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä on kun menee töihin ettei sitä aikaa jää enää kehitellä uusia kuvioita uudessa paikassa kun on tekemistä jo entistenkin ylläpidossa.

      Hienoa että teille löytyi paikka maalta! Itseäni en voisi kuvitella maaseudulle, olen aina asunut kaupungissa ja lähellä kaikkia palveluita. Synnyinkaupungissakin aina alle 5 km päässä keskustasta.

      Poista
  5. Me muutimme Tampereelta kehyskuntaan muutama vuosi sitten. Tampereelta myydystä rivarikolmiosta sai pienellä lisärahoituksella neljä huonetta sisältävän paritalonpuolikkaan pienellä pihalla. Silti meillä ei ole kaikille omia huoneita, eikä todennäköisesti ole tulossakaan. Minullakaan ei ole ollut omaa huonetta koskaan, ja ihan hyvin olen pärjäillyt.
    Saunasta en voisi luopua, mutta pihasta kyllä. En vain ole syntynyt viherpeukaloksi, ja rahaa siihen saisi menemään niin paljon kuin vain jaksaa kantaa. Vaihtaisin pihan enemmän kuin mielelläni lasitettuun parvekkeeseen.
    Jos kaikki on hyvin, miksi muuttaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oma huone mietityttää sen yksityisyyden kannalta kun meillä on sekä tyttö että poika. Tai siis, tarvitsevatko ne milloin sitä omaa tilaa? Saunaa ilman ollaan eletty nyt jo kohta se viisi vuotta, mutta sitä on koko ajan ollut kova ikävä. Silti emme ole osanneet sitoutua saunavuoroonkaan. Piha olisi kyllä ihana vaikken ole minäkään viherpeukalo, lähinnä siksi että sinne olisi hyvä tuupata lapset leikkimään keskenään. Kesällä voisi laittaa pienen uima-altaan.

      Poista
  6. Joskus itseä kiehtoisi tuollainen lähiöasumien. Itseasiassa viikonloppuna ajellessa juuri puhuttiin miltä tuntuisi asua jossain kaupungissa kerrostalossa isolla parvekkeella - ei pihatöitä ja humputtelut lähellä. Sitten ois kesämökki johon tarvittaessa paeta. nooh tällä mennään - ei me osattais vaihtaa tätäkään pois. Etelä- suomessa mutka joskus käytiin ja mulla tuli niin kovasti "äitiä-ikävä", etten vois kovin kauas muuttaa ;)
    Hieno kuulla, että sielläkin on yhteisöllisyyttä. Minä olen luullut ettei ois, täällä tuppukylässä juuri rakastan sitä, että kauppareissulla löytyy aina joku tuttu.
    Joo ja etelän työkaverit aina taivastelee meidän taloa, että tällainen lukaali teillä - siihen saa aina oikoa, että tälle seudulle onneton pikku mökki, jonka hinnalla sais sieltä pääkaupunkiseudulta varmaan kaksion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on itseasiassa aivan mieletön 'kyläyhteisö', aktiivinen asukasseura, MLL sekä puistotoiminta. Meitä useampia äitejä joista on tullut hyviä ystäviä kun olemme useamman vuoden jakaneet arkea yhdessä puistossa, se on mieletön voimavara ja ilman heitä täältä olisi varmaan helpompi lähteä. Tiedän kyllä että tällainen yhteisöllisyys taitaa olla melko harvinaistakin nykyään joten olen siitä kiitollinen :)

      Monesti katselen etuovesta niitä lukaaleja joita saisi jopa näillä meidän rahoilla jos yhtään huvittaisi muuttaa maalle :) Olen pikkuisen kade.

      Poista
  7. Minullekin ajankohtainen aihe. Asutaan Helsingissä kantakaupungissa ja mietin, missä lapsilla olisi hyvä kasvaa. Onko joukossa lapsuutensa kantakaupungissa asuneita? Minäkin olen lapsena muuttanut useasti enka haluaisi omille lapsilleni samaa. Raskasta luoda kaverisuhteet useasti uudestaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin mietitään kovasti sitä, missä lapsilla olisi hyvä kasvaa. Tämä on itseasiassa yksi miehen argumenteista sille, että lähtisimme katselemaan asuntoa muualta. Varmaan kyllä totta, että pienellä paikkakunnalla voi välttää jotkin pahat jutut, toiset asiat siellä taas saattavat olla huonommin. Varmaan lapsi viihtyy siellä missä kasvaa jos vanhemmat viihtyvät, ei muusta tiedä. Olen pohtinut sitäkin että ehkä meidän lapsemme ovat onnellisempia onnellisen äidin kanssa pienessä asunnossa lähiössä kuin onnettoman ja yksinäisen äidin kanssa suuremmassa talossa jossain muualla (hieman kärjistettynä).

      Poista
  8. Kun meidän lapset syntyivät, luulin, että asuisimme ikuisesti samassa talossa. Lapsilla olisi tuttu ja turvallinen ja pysyvä ympäristö, josta ei ikinä lähdettäisi pois. Itsekään en ollut koskaan lapsena muuttanut. Sitten elämä meni niin, että sen jälkeen olemme asuneet kolmessa eri paikassa (nyt ulkomailla). Lapset eivät vaikuta kovin traumatisoituneilta, ja kaikki on mennyt aina paljon paremmin kuin kuvittelin. Oikeastaan tosikin hyvin :) Silti osaisin nyt myös arvostaa tuttuja kasvoja kauppareissulla ja lähipuistoa, jonka mammat tunnen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen pohjoisen talon piti olla meidän viimeinen sijoituspaikka, mutta aina ei elämä mene niinkuin oli ajatellut, joskus ihan hyväkin niin. Esikoinen oli 5 kk ikäinen kun muutimme takaisin Helsinkiin, eikä ole tarvinnut katua. Nyt ovat mietteet muuton suhteen vähän toiset koska kouluikä lähestyy ja varkostot ovat täällä.

      Olin itse tosiaan neljällä eri ala-asteella josta kolmannessa minua alettiin kiusata heti ensimmäisestä koulupäivästä ilman, että pysyin siihen itse mitenkään vaikuttamaan (tulin uutena luokkaan kesken kouluvuoden). Jotenkin jos vaan mitenkään voisin lapseni tältä suojella, tekisin sen. Ehkä siksi varmistelen tätä muuttoasiaa liikaakin.

      Poista
  9. Itse olen myös asunut lapsena vähän siellä sun täällä,vanhempien työn perässä kun piti liikkua,mutta oikeastaan ei se ole minuun koskaan mitenkään vaikuttanut..muistaakseni n.10-vuotiaana tuli ekan kerran suru kun piti muuttaa ja jättää kaverit taakseen,mutta olen aika sopeutuvainen ihminen ja aina saanut uusia kavereita muutoista huolimatta :D Itsekkin tosiaan sitten lähdin pohjoisesta tänne pk-seudulle ja luultavasti täällä pysytään,vaikka usein onkin ikävä omia vanhempia ja sisaruksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas tosiaan tulin ala-asteella koulunvaihdon takia kiusatuksi, ja se on varmaan vaikuttanut paljon nykyisiin päätöksiini. Kavereita oli kuitenkin aina, joten yksin en koskaan jäänyt.

      Minulla on se ihana tilanne, että vaikka vanhempamme asuvat muualla, asuvat kaksi omaa siskoani pääkaupunkiseudulla. Heitä näemme usein, mutta silti kun käyn kotikaupungissani Kuopiossa, tulee välillä kova ikävä takaisin. Asuminenkin olisi siellä aivan erihintaista.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina!