torstai 15. elokuuta 2013

Täyttymättömien unelmieni toteuttaja



Esikoinen aloitti maanantaina baletin. Hän on puhunut jo pitkään 'harrastavansa balettia', joten oli viimein aiheellista ilmoittaa hänet ihan oikeaan oppiin. Kun kauan odotettu aloituspäivä viimein koitti, jonotti helsinkiläisen nuorisotalon aulassa innokas ryhmä pikkutyttöjä vaaleanpunaisiin jumppa- ja balettiasuihin puettuina. Useat lapset, omani mukaanlukien, kuluttivat odotusaikaansa tekemällä erilaisia balettiasentoja ja näyttäviä hyppyjä, niin kuin vaan viisi- ja kuusivuotiaat osaavat. Monella oli tutu. Ei ole suloisempaa näkyä.

Baletin loputtua salista purkautui lauma innokkaita ja iloisia balettioppilaita. Oli ihana seurata miten tyttö on nyt selvästi, ainakin alun perusteella, löytänyt itselleen mieluisan harrastuksen.

Yllätyin kuitenkin itse omista ajatuksistani. Pystyin jo näkemään tyttären kymmenen, viidentoista vuoden kuluttua Kansallisisoopperan näyttämöllä, tai ehkä villeimmissä unelmissani jopa jossain vänäläisessä tai ranskalaisessa balettikoulussa ja sen jälkeen maailman parhaissa baleteissa. Sorruin jopa eilen katselemaan Youtubesta balettikouludokumentteja. Jos nyt vaan ei jättäisi harrastusta kesken ja viitsisi nähdä vähän vaivaa.

Tähän on tultu. 

Agrippina Jakovlevna Vaganova oppilaansa kanssa. Vaganova oli venäläinen balettitanssija ja pedagogi, sekä balettitekniikan ja koulutusmetodin kehittäjä. Kuva ballerinagallery.com.






Lapsi on viisivuotias. Hän harrastaa balettia koska se on hänestä hauskaa ja hauskana sen pitäisi pysyäkin. Hauskuutta ei varmaankaan edistä äidin, eli minun, hänen tulevaisuudelleen kaavailemat haavekuvat suuresta menestyksestä ja tuhansista baletinalttarille uhratuista tunneista. Mutta kun olisi niin kiva päästä osaksi menestystä ja kunniaa.

Alan marginaalisesti ymmärtää niitä jääkiekkokaukalon, kartingradan tai jalkapallokentän laidalla notkuvia vanhempia jotka joskus innostuvat käsirysyyn keskenään koskien reijapettereiden ja janiorvokkien taklauksia, maaleja ja kiilauksia - siinä on selvästikin kyse suurista tunteista. Kukapa ei haluaisi lapselleen parasta. Ja mielellään vähän vielä parempaa kuin mitä itsellään oli tai mihin itse pystyi.

Nyt kun olen tunnistanut itsessäni tällaisen valmentajavanhemman, pitää alkaa tehdä töitä sen eteen, että se pysyisi hallinnassa. Takana on sentään vasta yksi balettitunti ja edessä koko elämä.


8 kommenttia :

  1. Minä olen ajatuksissani kaavaillut meidän esikoisesta seuraavaa kimiräikköstä ja kuopuksesta johtavaa geenitutkijaa. Mielestäni sopisi kuin nakutettu pojille nämä ammatit. Että näillä vaatimattomilla odotuksilla mennään. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon kimiräikkösen ymmärrän, mutta geenitutkija? Toisaalta, olen itse ajatellut että kupuksesta tulisi loistava hyönteistutkija, joten mikäs minä olen sanomaan... ;) Kuopuksen liikunnalliset intohimot eivät vielä ole keskittyneet mihinkään tiettyyn lajiin, joten vaikea vielä päättää mille saralle alettaisiin häntä valmentaa.

      Poista
    2. Hmmm, no alaa voi vielä tarkentaa, mutta joku huippututkija kumminkin. ;) On sen verran analyyttinen tyyppi kyseessä. :D

      Esikoisella sen sijaan on enempi liikunnallisia ja vauhdikkaita intohimoja. :)

      Poista
  2. Joo, mä olen tunnin jos toisenkin viettänyt taitoluisteluryhmiä, -pukuja ja -kilpailuja surffailemalla. Kunnes sitten onneksi tajusin, että lapsiraukka on perinyt mun rautakangenomaisen notkeuteni, eikä siitä siis tule huippuluistelijaa, luistelkoot sen minkä tykkää ja jaksaa. Mutta kyllä sitä kummalliseksi muuttuu lapsia saatuaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan sellainen tietty kunnianhimo lapsen puolesta on hyväksikin, kuuluu vanhemman vaistoihin ja siihen, että haluaa että lapsi pärjää elämässä. Pitää vaan pitää huolta ettei se kaappaa valtaa. :-) Ja tosiaan hyvä mennä sen perusteella mistä lapsi nauttii ja mistä saa onnistumisen ja ilon kokemuksia.

      Poista
  3. Minä yritän kasvattaa lapsestani sellaisen, kuin hän haluaa olla ja tukea siihen tekemiseen, mitä hän haluaa tehdä. Erehdyksien ja kokeilujen kautta saa mennä, mutta minun täyttymättömien haaveiden tynnyriä siitä ei saa tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Niin helposti vaan voisi lipsahtaa vääränlaisen kunnianhimon puolelle. Siinä ei ole mitään pahaa jos lapsi menestyy siksi että itse haluaa, on lahjakas. Ja kannustaa ja tukeakin saa. Mutta siinä, että tietoisesti lähtee valmentamaan lapsestaan tietynlaista menestyjää lapsen halujen ja tunteiden kustannuksella, se on väärin.

      Poista
  4. Meidän pojasta tulee NIIIIN huippujalkapalloilija! Kun oppi kävelemään, saman viikon aikana kuljetti jo palloa olohuoneesta keittiöön, mikä oli silloisessa asunnossa pitkä ja mutkikas matka. Se oli pakko tallentaa videollekin.

    Hih! Oikeasti tietenkin tuetaan siinä, mistä ikinä hän innostuksensa löytääkin, mutta JOS hänestä tulisikin huippujalkapalloilija, niin tästä saadaan se "kyllä sen näki jo silloin" -juttu. :D

    Tytöstä tulee sitten vaikka alppihiihdon eliittiä. Aika urheilupainotteisilla ajatuksilla näköjään mennään. :D

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina!